Urheilu on yksi eniten intohimoja herättävä kiinnostuksen kohde maailmassa.

Urheilu on yksi eniten intohimoja herättävä kiinnostuksen kohde maailmassa. Myös suomalaiset ovat tunnettua penkkiurheilukansaa, joka nauttii kiihkeistä kohtaamisista niin jääkiekkokaukaloissa, kilpakentillä kuin uima-altaissa.

 

Kiinnostus olympialaisiin on suomalaisten keskuudessa aina korkealla. Vaihtelua tuo lähinnä se, onko seuraavaksi luvassa talvi- vai kesäkisat. Olympialaiset herättävät suomalaisissa paljon myönteisiä mielikuvia ja myös mainontaan niiden yhteydessä suhtaudutaan positiivisesti. Näkyvyyden olympialaisten yhteydessä koetaan antavan brändille uskottavuutta ja lisäävän mielenkiintoa brändiä kohtaan. Lisäksi se erottaa brändin kilpailijoista.

 

Discovery toteutti vuoden 2018 Pyeongchangin talviolympialaisten pääsponsoreille olympiakampanjoiden huomioarvomittaukset. Kampanjakokonaisuudet olivat onnistuneita, ne huomattiin ja ne veivät mainostajan viestin tehokkaasti perille. Tutkimustuloksista kävi ilmi myös se, että lyhyellä sponsoritunnisteella saatiin aikaan erinomaiset tulokset: suoraan ohjelmayhteyteen sijoiteltu sponsoritunniste on tehokas tapa tavoittaa katsojat ja saada brändin viesti perille. Korkeat visuaaliset panostukset taas nostivat kampanjan laadullisia mielikuvia. 

 

 

 

Yritys

Warner Bros. Discovery (NASDAQ: WBD) on globaali media- ja viihdeyhtiö, jonka kanaviin Suomessa kuuluvat vapaasti katsottavat tv-kanavat TV5, Kutonen, Frii ja TLC ja suoratoistopalvelut HBO Max ja discovery+. Yhtiöllä on lisäksi Suomessa maksukanavat Discovery Channel, Animal Planet, Discovery Science, Investigation Discovery, Travel Channel ja Food Channel sekä urheilukanavat Eurosport 1 ja Eurosport 2.

 

Yhteystiedot

Warner Bros. Discovery
Mechelininkatu 1a, 00180 Helsinki
Meclu Business Baana, 2 krs.
 
Vaihde: +358 20 787 0850
Y-tunnus: 1776464-8